Mustan laatikon sisällä heilui irronnut käsivarsi. Raamattu sanoi, että se tarkoitti raiskauksen aikaa. Meilläpäin se tarkoitti vain sitä että isä oli jälleen kerran suututtanut jonkun ja suuttunut sen jälkeen heti itse. Äiti yleensä keräsi katkaistut raajat talteen, kuivatti tai jäädytti ne, ja käytti myöhemmin sekalaisessa sopassa. Me lapset söimme kyllä nälkäämme, vaikka joskus sopasta suuhun sattui ikävästi toisen ihmisen vihkisormus.

Multa oli täällä keskellä Islantia rikkaampaa kuin muualla maailmassa niiden saatanan Geysirien ansiosta. Ne pulputtavat maan sisintä tälle jumalan hylkäämälle saarelle jatkuvalla tahdilla. Toisaalta tänne ei paljoa uusia ihmisiä saavu. Ei sellaisia jotka eivät olisi islantilaisen sisäsiittoisuuden tuhatvuotista kukintoa. Kaikki tietävät toisensa hyvin läheisistä sukuyhteyksistä. Jos joku on kaukaisempi kuin serkku, jopa pikkuserkku, niin se vaatii välitöntä vihkimistä.

Sukumme, siis islannin kansa, huomasi sisäsiittoisuuden haittapuolet viimeistään silloin kun ihmiset alkoivat kutistua sukupolvi sukupolvelta kuin Maatushka –nuket.

Joimme isän kanssa termospullosta viinaa. Näytti soveliaammalta kuin se iänainainen ja sama viinapullo, joka on kiertänyt perheessä kolme sukupolvea. Meripihka, juorut ja synti ovat niin tiheästi tarttuneet siihen pulloon, että jo hipaisu saa miehen jättämään vaimonsa. Mutta jos mies jättää vaimonsa se tarkoittaa sitä että hänet pistetään veneeseen asumaan. Hän saa lainehtia kymmenen metrin päässä rannasta koko loppuelämänsä ja elää pelkällä raa’alla kalalla.

Koko rannikko on täynnä näitä miehiä. Joskus naiset menevät näitä puutteessa eläviä raakalaisia tapaamaan, kun eivät muilta saa. Joskus miehet jättävät vaimonsa tahallaan, jotta pääsisivät enemmän pukille.