Rakastatko minua? Ruma lause. Ismo Alankokin sen todistaa. Masentaa kuin esterin persettä aurinkoisena ja kuivana päivänä. Iiik! Olen ihan teini vieläkin. Urkin tietoja salaisista kansioista enkä löydä kuin sinun paskaisen kuvasi niissä kymmeniä kertoja. Niissä kaikissa lukee: “Sinulle”. Kuka viitsisi tällaista pilaa minua kohtaan tehdä? Olen uitettu koira myrskyssä, josta ei pääse pois. Miksi olen täällä? Täällä minut hirtetään ja pistetään palasiksi. Täällä minut pistetään seipääseen roikkumaan ja odottamaan aamun tuloa. TÄällä viisainkin ihminen on patalaiska paska. Kuka tekee minut onnelliseksi jos olen vain uitettu koira? Kuka hautaa minut kuivana maan rakoon? Joudun luultavasti vetten armoille kuolleenakin. SIinäpä vasta hauska loppu tälle tarinalle. Voisin vaikka kirjoittaa siitä paskaisen jatko-osankin, jossa seikkailen ympäri helvettiä ja tapaan Dantenkin matkallani. Ehkä George W. Bushkin kävisi sanomassa minulle moi. Urheilu on hyväksi keholle. Kunhan vain urheilet olet hyvillä mielin ainakin viisi tuntia. Urheilun ei tarvitse olla fyysistä. Se voi olla myös tällaista aivojen siivoamista. Mutta siinä täytyy tulla hiki. Tässäkin tulee aika helposti. Ihanaa kun voi vain katsoa ja tuntea kuinka hiki irtoaa ruumiistasi ja kuvitella että se on se raskas paska, mikä on hidastanut sinua kaikki nämä surkeat päivät. Ihanaaaaaaaaa! Miksi tuo tyttö on etsinyt minut käsiinsä? Mikä minussa on niin viehättävää? Enhän ole edes olemassa. Olen vain tekaistu kulissi. Toivottavasti silti olen olemassa, ja kunhan tuo tyttö varttuu huomaan hänen olevan yksi kauneimmista sieluista, ja jonka kanssa haluan vanheta yhdessä. Olisimme yhdessä päivästä toiseen ja emme voisi enää kuvitella elämää ilman toisiamme. Siinä vasta olisi kertomista jälkipolville. Aluksi mummonne oli minulle sakkolihaa. En voinut kuin katsella ja kummastella häntä. Koskea ei saanut. Se oli minun kiirastuleni. Siinä minusta koulittiin mies. Siinä minä sain kokea sen miltä tuntuu, kun on velvollisuus. Elin selibaatissa kolme vuotta, kunnes hän tuli luokseni ja räjäytin hänet taivaan tuuliin. Uhkea fallokseni vierelläni me teimme hänestä enkelin. Kiitos. Kiitos. Hän kiljui. Mutta minä en kiitosta kaivannut. Kaipasin vain häntä yhä syvemmälle itseeni. Vai miten päin se menee. Kaipasin vain minua yhä syvemmälle häneen. Se on sitä sulautumista. Se on sitä toistensa täydentämistä. Silloin ollaan kuin ying ja yang. Ikuisuuksia yhdessä. Niin kauan kuin on mahdollista, jos hyvin menee. Jos huonosti olemme silti koskeneet toisiamme. Mutta miten lähestyn häntä nyt? En sitä nuorta naista vaan tätä joka on tällä hetkellä minun tasollani. Hänestä saisin vertaiseni seuralaisen, mutta kuinka lähestyn häntä fyysisesti. Minua kyllästyttää jo tämä henkinen tasomme. Haluan ottaa hänet itseeni. Haluan syleillä häntä niin että hän huomaa sen vielä päivienkin kuluttua. Mutta hän on arka. Hän ei uskalla ottaa toista lähelleen. Hänestä löydän niin herkän ihmisen, että joudun pelkäämään häntä. Hän ei ole minulle oikea. Minä vain vahingoittaisin häntä heti kun häntä koskisin, enkä kestä olla koskematta. Räjähdän muuten, ja vahingoitan häntä joka tapauksessa. Olen keskellä tulivuoren kliimaksia. Mistä minä löydän vettä kun janoni huutaa?! Irvistän kivulle ja jatkan ajatuksistani huolimatta. Ruumiini ei voi lopettaa nyt. Se ei välitä toisten kivuista, se haluaa vain oman tyydytyksensä. Toivottavasti en räjähdä väärään paikkaan. Uskon huomiseen. Uskon eiliseen. Uskon tähän päivään. Uskon itseeni, uskon sinuun. Usko en meihin. Liukenen takaovesta pois, enkä enää koskaan näe sinua. Sinua jonka hiukset olivat aina sekaisin, vaikka kuinka niitä yritit kammata. Sinua jonka silmät olivat aina sumeat vaikka kuinka yritin niihin karata. Sinua, josta en saanut selkoa vaikka kuinka itsesi minulle koitit avata. Avauduin itsekin mutta kuka minut tuntisi? Olen vain kulissi, joka jo palaa. Tyhjyys velloo sisälläni. Ystäväni kertoi minulle kokeneensa saman, muttei se minua auttanut. Olen silti yksin. Olisinko yksin jos olisin rehellisempi? Kuinka voisin olla rehellisempi? Olen tuntenut vain sitä tunnetta mikä sisälläni on. Ruokin sitä keskittymällä vain siihen. Se on toiminut. Olen saanut ihmiset katsomaan minua, tuntemaan minut fyysisesti. Mutta silti olen yksin. Kukaan ei yllä minuun. Jokainen käsi vain sipaisee minua ja sitten valuu pois. Vai olenko se minä, joka aina valuu pois poistuen takavasemmalta uuteen tyhjyyteen. Uuteen ponnistukseen. Haluan vain urheilla, tehdä kehostani kauniin ja uljaan. Lopulta ihmiset huomaavat vain kehoni, koska sisällä ei ole mitään. Toivottavasti sinä silloin otat minut kiinni, ja hengität minuun elämän. Toivon niin, koska muuten katoan itseltänikin. Vai olenko aina itse tuntenut itseni huonoiten. Olenko vain sovittanut itseni kliseisiin joita en ole. Toivottavasti en. Toivon, toivon, toivon että ei. Viimeinen virstan pylväs tulee jälleen ovelleni. Se ei jätä minua rauhaan, vaikka sanonkin sille että se on täysi kliseé. Oikein kirjoitettu kliseé, mutta niin tylsä ettei sitä kukaan halua jokaisessa kirjoituksessani nähdä. Ruokin itseäni taas ajatuksilla, jotka saavat minut häpeämään itseäni. Alan nakertua sisältä kuin mureneva näkkileipä. Käteni ovat enää ainoat osat, minusta jotka pystyvät liikkumaan. Siksi niillä kirjoitan. Olisipa aamu ja hän olisi tässä. Ottaisin hänet heti. Tekisin hänelle kuumimman lupauksen. Mutta en saa häntä kiinni. Miksi on aina mutta. Miksei ikinä miksei. Koska se on itsesääliä. Enhän minä ryve itsesäälissä. Hah. Minähän olen itsesääli. Se on ainoa sisälläni kuumana leiskuva tunne. Minun pitäisi vain tehdä tehtäväni, eikä enää odottaa täällä kirkkoni kupeella tulevaa uskoa. Uskoa, joka palaa. Ei ole enää polttoainetta, ei polttopalaa. Paitani on kylmä öljystä jonka valelin itseeni salaa. Tiirikoin pakkopaitani, mutta elän pakkohaaveessa. Urkin tietoja tästä maailmasta. Hän lähetti minulle viestinsä. Se pelasti minut juuri ennen tuhoa. Irvistän ilosta. Kuinka olen voinut luulla olevani yksin, kun ainoa asia mikä minussa ei ole on tyhjyyttä? Olen vain niin täynnä, että valun yli ja se laskee painettani. Valun ympäriinsä, mutta en usko sen enää olevan pelkästään pahasta. Iik! Kuka huutaa? Se olen minä. Olen onnellinen. Jälleen kerran tapaan itseni tässä tyhjyydessä taikka ylikelluneessa maitolasissa. Maito on nimittäin terveellistä luustolle, mutta liiallinen magnesium saattaa tehdä sairaaksi. Joskus jopa tappaa. Uskon tähän hetkeen, omiin tunteisiini, lihaksiini, ajatuksiini harvemmin. Ajatukset vievät minut luolaan, jossa säikyn omille varjoilleni. Posket jäässä jatkan julistamista, koska poskien sisällä velloo tuli. Hyvä tuli, lämmin tuli. Tuli jolla paistetaan makkaroita ja lämmitetään kaakaota. Ihana tuli. Sinun tulesi. Sinä pelastat minut aina viime hetkellä ja siksi sinua rakastan. Enemmänkin kaipaan. Halaajan vierelleni, peiton alle, syvyyteeni. Siellä on sinulle tilaa enemmän kuin uskotkaan. Tule mukaan vie minut tai tulen ja vien sinut. Omapa on vikasi, koska olet niin höppänä, ihana, viiltävän kaunis ilmestys. Tilaan sinut lähimmästä pizzeriasta, enkä tarvitse lisämausteita. Oopiumia kaiverran kaivostani, ja vien sen pois tehdäkseni sinulle vain enemmän tilaa. Eroan itsestäni ja liityn sinuun. Potkin oveamme, jotta varmistuisin siitä että se pysyy kiinni etkä katoa minnekään. Juon itseni täyteen jälleen vettä ja hunajaa. Itken edellisen päivän lasipurkkiin ja tulevaisuudessa nauran sille, kuin huonolle tv-ohjelmalle. Vielä riittää tehtävää. Minun täytyy valmistaa itseni uuteen aikaan. Kiirehdittävä ajamaan partani, pesemään sukkani ja uudistamaan hiustyylini. Tuskin pitäisit minusta sellaisena kuin olen. Ei. Miksi muuten olisit soittanut? Pidät minusta, etkä Heikistä. Heikki on sinun entisesi, enkä minä ole Heikki. Olen sinun nykyinen orjasi. Kaiverran sieluni puuhun meidän rakkaudentunnustuksemme, mutta kun yritän tehdä sinulle samaa käännät selkäsi. Onneksi vitsailet. Vai vitsailetko? Onko tämä taas todellisuutta? Olenko liian rakastunut sinuun? Oletko niitä tyttöjä joille saa tehdä mitä tahansa kunnes sinuun rakastuu? Se on minun rangaistukseni. Olen liian pitkään halaillut vain itseäni. Opin tästä läksyn. Opin tästä helvetin. Opin tästä siivoamaan omat jälkeni. En halua olla kuin sinä. Siksi olet magneettini. Löit minua yhä uudestaan ja uudestaan, mutta silti en voinut lyödä sinua. Olet liian särkyvä paketti. Paketti ruusuja ja mustia pommeja. Suoraan sarjakuvista. Piikitän ajatukseni sinun lävitsesi. Sinuun ei ajatuksilla tunkeuduta. Vain lihakset voivat koskea sinuun. Oooooooo. Voooooooo. Soooooooooooooooooooo. Raraoraoroaroaroaroao. Tämä on sitä elämää. Tässä sitä huomaa olevansa olemassa. Lopulta olin ennen paljon tyhjempi, ennen kuin sinut tapasin.