tiistai, 28. huhtikuu 2009

Pekka Rautavan syyllisyys

Koira voisi ajaa tien yli, eikä Pekka Rautava olisi sitä huomannut. Kaikki tummui ja hän antoi syvyyden viedä. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan kunnes kaikki  taas kirkastui. Pekka tarkasti vieressään olevan unilääkepurkin skriptuureja. Eikö edes perkele... Pekka ei kääntynyt nurin edes kourallisesta unilääkkeitä. Niin vahva oli elämä hänessä, että suurin osa ihmisistä olisi alkanut epäillä elämälleen jotain suurempaa tarkoitusta. Pekka vei lääkkeet apteekkiin ja vaati korvauksia. Kun tuli aika jolloin hänen tuli kertoa, missä vaiheessa unilääkkeet osoittuivat tehottomiksi. ”Loppuvaiheessa”, hän ajatteli mielessään, ja lähti voitettu ilme kasvoillaan teknologisten ovien läpi. Ne osasivat aina masentaa hänet.

Pekka avasi kotinsa oven. Omakotitalo. Talvenkin keskellä takapiha näytti tiptopkuntoiselta. Sisällä rouva Rautava aloitti puheensa uudesta koirasta, joka paskoi joka nurkkaan, eikä siivoamisella ollut oikeastaan mitään merkitystä. Pekka meni suoraan vessaan, kengät vielä jalassaan. Siellä hän lopulta purkautui, kuin tiukkaan pyöritetty lankarulla avoimelle lattialle. Hän pyri kättään ettei nyyhkiminen kuuluisi oven läpi rouva Rautavalle. ”62-vuotta ja niin perkeleen epäonnistunut ja kaiken menettänyt!” Kyyneleet piti pyyhkiä tarkoin, sillä kyyneleiden koostumus ei ole sama kuin tavallisen hanaveden. Ainakin Pekan silmissä ne näyttivät hävityiltä taisteluilta, jokainen oma Waterloonsa.

Rouva Rautava oli tehnyt maksalaatikkoa keskellä kevättä. ”Luulin että maksalaatikko on tarkoitettu vain jouluiksi”, Pekka tilitti. Rouva Rautava puhui päälle heidän sukulaistensa pojista ja tyttäristä, jotka tänä vuonna olivat saaneet valmistujaislakin päähänsä. Kumpikaan heistä ei ollut maininnut sanaakaan omasta lapsesta kahteenkymmeneen vuoteen. Adoptio ei ollut tullut kysymykseenkään, eivätkä putket vain vuotaneet hedelmällistä nestettä Pekan puolelta.

Pekka ei olisi mitenkään arvannut hänen elämänsä seuraavaa ja viimeistä käännettä. Maksalaatikko kyllä maistui hieman jauhoiselle, mutta rotanmyrkkyä hän ei olisi tullut ajatelleeksikaan. Rouva Rautava söi ja söi sillä laadukkaalla maneerillaan minkä oli perinyt omalta äidiltään. Pekka tunsi heikkouden ja pimeyden taas valtaavan hänen ruumiinsa. Rouva Rautava pysäytti syömisensä. ”Emmehän me voisi elää näin. Ilman töitä meillä olisi vain syyllisyys”, hän sanoi. ”Ajattele tätä palveluksena.” Pekka kurotti kätensä rouva Rautavan käteen. ”Elli. Tiesithän että rakastan sinua?”, hän mumisi syvältä sisältään. Elli nyökkäsi ja kaatui maksalaatikkoon. Pekka päätti tehdä samoin.

 

tiistai, 28. huhtikuu 2009

Kaskuja Islannista

Mustan laatikon sisällä heilui irronnut käsivarsi. Raamattu sanoi, että se tarkoitti raiskauksen aikaa. Meilläpäin se tarkoitti vain sitä että isä oli jälleen kerran suututtanut jonkun ja suuttunut sen jälkeen heti itse. Äiti yleensä keräsi katkaistut raajat talteen, kuivatti tai jäädytti ne, ja käytti myöhemmin sekalaisessa sopassa. Me lapset söimme kyllä nälkäämme, vaikka joskus sopasta suuhun sattui ikävästi toisen ihmisen vihkisormus.

Multa oli täällä keskellä Islantia rikkaampaa kuin muualla maailmassa niiden saatanan Geysirien ansiosta. Ne pulputtavat maan sisintä tälle jumalan hylkäämälle saarelle jatkuvalla tahdilla. Toisaalta tänne ei paljoa uusia ihmisiä saavu. Ei sellaisia jotka eivät olisi islantilaisen sisäsiittoisuuden tuhatvuotista kukintoa. Kaikki tietävät toisensa hyvin läheisistä sukuyhteyksistä. Jos joku on kaukaisempi kuin serkku, jopa pikkuserkku, niin se vaatii välitöntä vihkimistä.

Sukumme, siis islannin kansa, huomasi sisäsiittoisuuden haittapuolet viimeistään silloin kun ihmiset alkoivat kutistua sukupolvi sukupolvelta kuin Maatushka –nuket.

Joimme isän kanssa termospullosta viinaa. Näytti soveliaammalta kuin se iänainainen ja sama viinapullo, joka on kiertänyt perheessä kolme sukupolvea. Meripihka, juorut ja synti ovat niin tiheästi tarttuneet siihen pulloon, että jo hipaisu saa miehen jättämään vaimonsa. Mutta jos mies jättää vaimonsa se tarkoittaa sitä että hänet pistetään veneeseen asumaan. Hän saa lainehtia kymmenen metrin päässä rannasta koko loppuelämänsä ja elää pelkällä raa’alla kalalla.

Koko rannikko on täynnä näitä miehiä. Joskus naiset menevät näitä puutteessa eläviä raakalaisia tapaamaan, kun eivät muilta saa. Joskus miehet jättävät vaimonsa tahallaan, jotta pääsisivät enemmän pukille.

 

 

perjantai, 19. lokakuu 2007

Opin tie

Stumblasin (www.stumbleupon.com) tänään hyvän opintoartikkelin: http://ririanproject.com/2007/04/15/7-little-known-ways-to-drastically-improve-your-learning/.

Olen päättänyt alkaa listata tälle blogille kaikkea opiskeluun liittyvää. Oppia koko elämä, kuten perseilijät sanovat. Olen nyt 19 vuotta enkä ole vielä päässyt lukiota loppuun. Itse asiassa suurin ongelmani on ollut aineet ja esseet, jotka aina jäävät tekemättä. Olen peittänyt pelkoni niitä kohtaan välttämällä niitä ja lopulta unohtamalla ne kunnes opettajani tulevat sättimään. Vaihdoin jopa koulua. Lopetin lukion kesken, mutta minulla silti on halu oppia hyvä yleissivistys. Siksi käyn nyt kaksoistutkintoa. Sekä lukiota, että media-assistentin tutkintoa Haapavedellä.

Nyt olen kumminkin päättänyt todella oppia lukion tavoille. Ainakin hetkeksi. Kunhan pääsen lukion läpi myyn sieluni laitosopiskelulle. Tosin aion tehdä sen omalla tavallani. Aion nimittäin etsiä hauskoja, mutta toimivia opiskelutapoja netistä ja mistä vain. Kunhan ne toimivat.

"If you really want to learn something, I'd suggest starting a blog and then just writing about the stuff you've learned. Whether you are studying courses or just trying to master a discipline, writing down what you know and trying to teach it to others will dramatically increase your own understanding."
- Scott Young

Eli jos todella haluaa oppia jotain on hyvä kirjotitaa se ylös ja opettaa se muille. Tälle periaatteelle aion omistaa blogini. Tämä blogi tulee siis tästä lähin teatterin, musiikin ja muun taiteen lisäksi sisältämään myös hauskan laitosopiskelun osion.

Nauttikaa!

maanantai, 2. huhtikuu 2007

2.4. Vihreä tee ja tulivuoren purkaus

Vihreä tee täyttää nieluni. Paljon bakteereja, jotka täyttävät puhtaan ruumiini. Se herättää ruumiini uuteen päivään, taistelemaan taas olemassaolostaan. Mikään ei hoidu ilman taistelua. Usein olemme niin turtuneita taisteluun, ettemme edes huomaa kuinka olemme jo voitolla. Silloin luovutamme ja vasta silloin huomaamme tilanteen ympärillämme kun olemme häviöllä. Taas taistelemme tiemme vuoren huipulle, jossa aurinko paistaa kirkkaana kuin totuus kasvoillemme. Otamme kupin teetä ja tunnemme sen höyryn kasvoillamme, samalla kun puhallamme sen tulta himmeämmäksi. Porsaita olemme. Pompimme maassa ja olemme iloisia, kunnes vatsamme vetää meidät maahan kuin ruosteisen ankkurin. Tilaa tarvitsee ihminen tai se ei voi hengittää. Taivaalla tilaa riittää. Ihminen ei silti osaa lentää. Tarvitsemme vuoren tai lentohärvelin. Tarvitsemme jonkin, mikä ohjaa voiman joka tuulessa on omaan käyttöömme. Kiitos kaikille karhaturreille, jotka hikoilevat työhuoneissaan ajamatta partaansa koskaan vain löytääkseen tien taivaalle, ja siitä yhä pidemmälle avaruuteen. Pois haluamme tästä todellisuudesta, mutta kun olemme täysin unohtaneet kotimme olemme pettäneet itsemme. Syntymäkotimme on vastapaino kaikille saavutuksillemme. Lopulta sen pitäisi olla pohja, josta tavoittelemme yhä korkeammalle. Jos se on onnellisin aikamme olemme epäonnistuneet. Elämme menneisyydessä. Elämme olemattomassa maailmassa. Päämme on ahdas, kuin pimeä tynnyri. Siellä menneisyyden aaveet kaikuvat ja häiritsevät meitä, jos niiden annamme. Haemme turvaa niiltä, koska ne ovat niin läheisiä. Nehän ovat mitä me olemme. Porsas tynnyrissä on ahdas mielikuva. Ärsyttävin loppu elämälle on tukehtuminen. Se voi olla hyvin hidasta, siksi ärsyttävää. Hitaasti tukehtua ympäristömme vajaavaisuuksiin. Yleensä se silti on oman mielemme ahtautta. Kaikki tilat ovat parannettavissa ainakin omalta osalta terveellä elämäntavalla ja olemuksen aukinaisuudella. Jos ystäväsi on ajautunut ahtaaseen nurkkaan ajatuksissaan autat itseäsi vain auttamalla häntä. Tämä maailma on niin suuri, ettei tätä vahingoita mikään mitä me teemme. Maailma on hyvä, vaikka se onkin spontaani. Se ei ajattele ennen kuin toimii. Jos Maapallollamme on paineita, se purkaa ne tulivuortensa kautta. Kuka ihminenkään pystyisi pitelemään kaasujansa ikuisesti? Mitä enemmän pidättelet sitä suurempi on tuho kun lopulta päästät paskasi ilmoille. Pois paineet, antaa ilman kulkea sisällämme. Ihminen on kuin ilmastointiputki. Tukit toisen pään ja se räjähtää. Veriteot kulkevat mielissämme, koska olemme pidätelleet liian kauan. Kiivas mielemme siinä tilanteessa ottaa lopulta lopputilin ja antaa lopulta ruumiimme hoitaa tarpeensa. Nyt ei vain pieni pieru riitä vaan täytyy ottaa kirves käteen. Tämä on purkautumisen aika. Meidät opetetaan pitämään himomme kurissa. Uskovaiset itseänsä pidättelevät purkavat paineensa kaikkein tuhoisimmin uskon sodissa. Itämaissa, kuten varsinkin Lähi-Idässä on suurta vihaa, sillä seksuaalisuus on siellä peitetty kaapujen alle. Turhautunut ruumis etsii väylää pois. Eroat itsestäsi ja kuljet kohti määrättyä määränpäätäsi. Kuljet yhä kauemmaksi itsestäsi. Kiirehdit kohti loppua.

perjantai, 30. maaliskuu 2007

Ohjaajan merkintä kaksi

Mitä teen näyttelijöilleni tänään? Annanko heidän tehdä itse päätöksensä, vai puskenko? Ja kuinka kovaa pusken? Mistä saan toisen naisnäyttelijän? Se ei loppujen lopuksi silti ole kamalan akuutti asia, sillä katsoin ettemme saa hyvää näytelmää tehtyä kesäkuuhun mennessä. Hyvä näytelmä tarvitsee paljon aikaa hautua. Minun täytyy kirjoittaa tästä lähin joka ilta näytelmästäni. Tai meidän näytelmästämme. Silti tuskin kukaan tuntee näytelmää yhtä paljon omaksi lapsekseen, kuin ohjaaja. Ohjaajan perästä tämä ylisuuri vauva ohjautuu tähän maailmaan. Jos ohjaaja ei halua tehdä näytelmää, niin kuka haluaa? Minun täytyy löytää näytelmääni niin paljon kytköksiä omaan elämääni kuin mahdollista. Silloin voin hallita sen jokaista osaa, koska tiedän lopputuloksen.
Markulla on näytelmässä kaksi naista. Minullakin on ollut kaksi naista. Ymmärrän sen pakovoiman, joka päähenkilöä tässä suhteessa vetää kappaleiksi. Markku tuskin on mikään aivan tylsä tyyppi. Hänellä on vaisut aikansa, mutta kun hän pääsee aaltopituudelle tämän maailman kanssa hän pääsee suurempiin korkeuksiin kuin moni ikinä. Monelle miehelle ei tule edes mieleen, että heillä saattaisi olla joskus elämässään kaksi naista joista valita. Markulla on avain onnellisuuteen, mutta hän ei löydä ovea. Hän etsii koko ajan väärästä nurkasta. Uimisesta, uudesta naisesta, erikoiskahvista. Markulla on paljolti samat oireet, kuin monilla keski-iän kriisistä kärsivillä, mutta siitä en tiedä tarpeeksi jotta voisin käyttää sitä pohjaa. Sama kriisi on ihmisellä peruskoulun jälkeen. Silloin, kun on oltu vuosi tai kaksi lukiossa tai ammattikoulussa ja huomaa toivovansa jotain enemmän. Ei huomata ratkaisun löytyvän vain itsestä eikä siitä missä on.
Haluaisin miettiä myös sivurooleja, mutta niistä kirjoitettu tausta on niin pieni että se pitäisi itse luoda. Annanko näyttelijöiden luoda omille roolihenkilöilleen taustat vai autanko siinä prosessissa? Sami ainakin saisi helposti ja nopeasti tehtyä karrikatyyrin, jossa silti on tarvittua syvyyttä. Aleksi sopii hyvin Markun kaverin rooliin jo omalta luonteeltaan. Hän on niitä ihmisiä jotka pelaavat pessiä (Pro Evolution Soccer) kavereidensa luona, puhuen samalla paskaa naisista ja kitaten kaljaa. Tuskin heidän rooliensa kehittymisessä tulee suurta ongelmaa, kun sen antaa vain kehittyä.
Eevis, joka näyttelee Markun ensimmäistä tyttöä on vahva tunteissaan, mutta sisimmässään hyvin herkkä. Hän suostuu vaikka seksikohtaukseen, jos se on tärkeää näytelmän kannalta, mutta voi olla siitä noloissaan pitkään jälkeenpäin. Hänessä on kaikki hyvän näyttelijän ainekset. Niitä pitää vain käyttää harkiten ja silkkihansikkain. Poikien suhteen on hieman eri asia. Heille täytyy olla välillä hyvinkin kova ja ankara. Muuten pojat pojan luonteen mukaan alkavat kokeilla auktoriteettiäni. Ohtonen on ehkäpä itsepäisin kaikista. Hän ei näytä sitä tilanteessa, mutta saattaa vaikka jättää tulematta ollenkaan, jos hänestä tuntuu että häntä on jotenkin loukattu. Hänelle täytyy antaa mahdollisimman paljon älyllistä purtavaa näytelmässä, tai hän kyllästyy.
Huuu. No nyt on aika taas mennä ohjaajan penkille. Tällä kertaa katsotaan miten päänäyttelijöiden kemiat sopivat yhteen. Ohtonen ja Eevis eivät koskaan ole olleet mitään läheisimpiä ystäviä, mutta tuskin ongelmaa siltä osin tulee. He tuntuvat olevan suunnilleen samalla aaltopituudella.