Vihreä tee täyttää nieluni. Paljon bakteereja, jotka täyttävät puhtaan ruumiini. Se herättää ruumiini uuteen päivään, taistelemaan taas olemassaolostaan. Mikään ei hoidu ilman taistelua. Usein olemme niin turtuneita taisteluun, ettemme edes huomaa kuinka olemme jo voitolla. Silloin luovutamme ja vasta silloin huomaamme tilanteen ympärillämme kun olemme häviöllä. Taas taistelemme tiemme vuoren huipulle, jossa aurinko paistaa kirkkaana kuin totuus kasvoillemme. Otamme kupin teetä ja tunnemme sen höyryn kasvoillamme, samalla kun puhallamme sen tulta himmeämmäksi. Porsaita olemme. Pompimme maassa ja olemme iloisia, kunnes vatsamme vetää meidät maahan kuin ruosteisen ankkurin. Tilaa tarvitsee ihminen tai se ei voi hengittää. Taivaalla tilaa riittää. Ihminen ei silti osaa lentää. Tarvitsemme vuoren tai lentohärvelin. Tarvitsemme jonkin, mikä ohjaa voiman joka tuulessa on omaan käyttöömme. Kiitos kaikille karhaturreille, jotka hikoilevat työhuoneissaan ajamatta partaansa koskaan vain löytääkseen tien taivaalle, ja siitä yhä pidemmälle avaruuteen. Pois haluamme tästä todellisuudesta, mutta kun olemme täysin unohtaneet kotimme olemme pettäneet itsemme. Syntymäkotimme on vastapaino kaikille saavutuksillemme. Lopulta sen pitäisi olla pohja, josta tavoittelemme yhä korkeammalle. Jos se on onnellisin aikamme olemme epäonnistuneet. Elämme menneisyydessä. Elämme olemattomassa maailmassa. Päämme on ahdas, kuin pimeä tynnyri. Siellä menneisyyden aaveet kaikuvat ja häiritsevät meitä, jos niiden annamme. Haemme turvaa niiltä, koska ne ovat niin läheisiä. Nehän ovat mitä me olemme. Porsas tynnyrissä on ahdas mielikuva. Ärsyttävin loppu elämälle on tukehtuminen. Se voi olla hyvin hidasta, siksi ärsyttävää. Hitaasti tukehtua ympäristömme vajaavaisuuksiin. Yleensä se silti on oman mielemme ahtautta. Kaikki tilat ovat parannettavissa ainakin omalta osalta terveellä elämäntavalla ja olemuksen aukinaisuudella. Jos ystäväsi on ajautunut ahtaaseen nurkkaan ajatuksissaan autat itseäsi vain auttamalla häntä. Tämä maailma on niin suuri, ettei tätä vahingoita mikään mitä me teemme. Maailma on hyvä, vaikka se onkin spontaani. Se ei ajattele ennen kuin toimii. Jos Maapallollamme on paineita, se purkaa ne tulivuortensa kautta. Kuka ihminenkään pystyisi pitelemään kaasujansa ikuisesti? Mitä enemmän pidättelet sitä suurempi on tuho kun lopulta päästät paskasi ilmoille. Pois paineet, antaa ilman kulkea sisällämme. Ihminen on kuin ilmastointiputki. Tukit toisen pään ja se räjähtää. Veriteot kulkevat mielissämme, koska olemme pidätelleet liian kauan. Kiivas mielemme siinä tilanteessa ottaa lopulta lopputilin ja antaa lopulta ruumiimme hoitaa tarpeensa. Nyt ei vain pieni pieru riitä vaan täytyy ottaa kirves käteen. Tämä on purkautumisen aika. Meidät opetetaan pitämään himomme kurissa. Uskovaiset itseänsä pidättelevät purkavat paineensa kaikkein tuhoisimmin uskon sodissa. Itämaissa, kuten varsinkin Lähi-Idässä on suurta vihaa, sillä seksuaalisuus on siellä peitetty kaapujen alle. Turhautunut ruumis etsii väylää pois. Eroat itsestäsi ja kuljet kohti määrättyä määränpäätäsi. Kuljet yhä kauemmaksi itsestäsi. Kiirehdit kohti loppua.