Mahottoman sairas olo. Muistutus itselle ja muille myös: älä koskaan ota R-kioskilta meetvurstijauhopitzaa tarkistamatta sen tuoreutta. Täynnä vihreää einestä. Luulin sen olevan mukavaa kasvista. Sellaista terveellistä. Mutta luultavasti se oli ihmiselle sopimatonta, sillä linja-automatkalla Haapavedelle olin täysin hädässä. Ainoa lohtuni oli loistava juttuseurani, Manne. Toinen muistutus itselle: hanki pitkille ja sairaalloisille matkoille hyvää juttuseuraa. Kaikkiin vaikeisiin tilanteisiin oikeastaan. Se auttaa unohtamaan paskan olon. Oi, perkele. Ny tuntuu taas että lerva lentää. Julkinen lervaaminen on luultavasti vapauttavaa, mutta selkeästi se on häviämistä. Häviämistä itseänsä ja siis omaa ruumistaan vastaan käydyssä taistelussa. Naturalistit tässä vaiheessa tietty väittävät että oman ruumiin signaalien vastustaminen aiheuttaa vain enempiin pulmiin, mikä on tietenkin totta. Tälläkin hetkellä pidän bilehirmuisen vatsani kurissa vain suomalaisen miehen ehdottomalla seurapiirirakolla. Tai rakoilla. Loppujen lopuksi suomalainen ihminen on ehkä kaikkein taitavimpia maailmassa sosiaalisesti. Hän vain käyttää niin paljon energiaa siihen, ettei toisaalta loukkaa ketään ja toisaalta ei sano mitään mikä ei ole totta, että hän levittäytyy liian laajalle eikä pysty puhumaan enää mitään. Parempi olla hiljaa, kun ei voi olla mestari. Periaatteessa hyvin looginen ratkaisu, paitsi ettei se vie minnekään. Tuntuu kuin vatsa olisi täynnä nälkäisiä muurahaisia. He haluavat jotain mitä minun vatsassani ei ole. Siksi ne perkeleet yrittävät päästä uusille apajille. Mokomat kullankaivajat. Tältäkö äitimaalta tuntuu kun me päivä päivän jälkeen etsimme uusia aarteita hänen ihonsa alta? Aika loputtoman pitkä pinna tuolla muorilla on. Tai ehkä hän vain nukkuu, kunnes räjähtää. Aivan kuten suomalainen ihminen. Juo tai ei juo. Kun juo niin juo myös kunnolla. Täysin loogista. Mutta epäinhimillisen tuntuista. Aina vedetään joko liian vähän tai liikaa. Kaikki viedään äärimmäisyyksiin. Nykyisin suomalainen ihminen on kyllä oppimassa Keski-Eurooppalaisia tapoja kovaa vauhtia. Opitaan rentoutumaan, käymään kahviloissa, harrastamaan joogaa ja muuta trendikästä. Suomalaiset aikuiset kuulemma ovat Euroopan paraskuntoisimpien joukossa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Hirmuhiihtäjiä on ainakin joka naapurissa. Punaisin poskin he ylipirteinä tulevat joka päivä ovella vastaan. Vittumaiset äpärät. Siinäkin mennään yli. Joka päivä mää ainaki kymmene kilsaa ellen jopa kakskymmentä jos hyvä sää o! Kokeilisit nääki! Ai ettei oo varraa hankkii suksii? Hanki töitä vitun pummi. Juttelimme Ismon kanssa siitä, kuinka opiskeleminen on rangaistava teko. Se on tässä yhteiskunnassa kuin nuoren pakollinen varttumisvaihe, jossa opitaan ettei liika oppiminen ole hyvästä. Loppu elämä ollaankin sitten mahdollisimman tavallisia duunareita oltiin sitten miten hyvätuloisessa työssä tahansa, ja vältellään sitä tilannetta jossa jouduttaisiin jotenkin kehittämään itseään siinä mihin menee puolet päivästä miltei joka päivä koko loppuelämän ajan. Eli työhön. Rasittavaa. Halutaan osaajayhteiskuntaa, mutta opiskelijoita rangaistaan huonolla elämisen tasolla. Ismokin dyykkailee suurimman osan ruoastaan. Hän on onnekas. Opiskelijoiden tasolla hän elää herroiksi. Suurin osa opiskelijoista joutuu elämään jokapäiväisellä riisi ja tonnikala-annoksella. Kolmannella vuodella opiskellessa alkaa varmasti toivomaan pientä vaihtelua. Kyllä opiskelun täytyy olla kärsimistä ettei kukaan varmasti halua jatkaa sitä yli neljää vuotta. Ehkä vanhemmat päättäjät pelkäävät ettemme me hoida heidän eläkkeitään, kun he siihen vaiheeseen pääsevät. Ehkä he ovat vain kateellisia, sille että meillä on näinkin paljon mahdollisuuksia. Ennen oli kaikki paremmin, koska kaikki oli perseestä. Silloin kaikki halusivat äkkiä töihin, että elämä voisi alkaa. Ajattelijat ovat yhtä mieltä nykyisin siitä, että elämä on oppimista. Päättäjät taas pelkäävät tätä. Hirvittävä uhkakuvahan on professori, viisikymmentävuotias, joka vain plöpisee joutavia päivät pitkät kaatamatta yhtään puuta. Lopulta Suomi hukkuu puihin kun kukaan ei niitä hakkaa! Varma se on. Antaisivat puidenkin olla. Antaisivat jokaisen elää elämänsä kuten parhaaksi näkevät, valtion samalla antaen mahdollisimman monitasoista informaatiota eri mahdollisuuksista elää. Valtion ei pitäisi ohjata mitenkään ihmisen elämää. Olenpa anarkisti. No tämä on pelkkää paskapuhetta minulta. En ehdi ollenkaan ajatella mitä ajattelen, mutta nämä ajatukset tulevat ensimmäisinä mieleeni. Valtion tehtävä olisi turvata se että moraalisissa puitteissa ihmiset saisivat mahdollisimman vapaasti tehdä sitä mitä haluavat. Suurta ongelmaa tähän Suomessa ei tällä hetkellä ole, jos on rohkea. Harmi on, kuinka monet tyytyvät niihin töihin joihin joutuvat eivätkä pyri siihen elämään mitä haluavat. Ihmiset suunnittelevat ja suunnittelevat elämäänsä yli ja ympäri, mutta kuinka moni on todella rehellinen siitä mitä oikeasti haluaa. Pitäisi rentoutua. Varmistaa kaikki piilevät jännityksen kytkökset. Ehdotella itselleen ideoita ja kuunnella kehoaan. Mitä se tuntee kun ajattelet sitä elämää, jota nyt elät. Itse olen hakoteillä enemmän tai vähemmän. Olen ehkä liian monessa paikassa. Haapavesi tuntuu hyvältä, mutta vie liian pitkään. Näin ruumiini tuntee. Ruumis ei ehkä ole yhtä älykäs, kuin aivot. Ei yhtä monimutkainen, mutta ruumis ei osaa valehdella. Se osaa vain tuntea. Lopulta aivot ovat ruumiin orjia ja toisinpäin. Ainoa ero on, että ruumis on luotettavampi. Aivoilla monet huijaavat itseään tekemään asioita, joita ruumis ei kestä. Usein jopa täysin turhia asioita, sillä tiellä jolla ihminen pyrkii rauhaan ja onneen itsensä kanssa. Oma ruumis on sinun jumalasi. Se on temppeli, jossa sinun jumalasi asuu. Jokaisessa meissä. Sitä ei taivaalta löydy. Oma ruumiisi on sinun suojelusenkelisi ja pyhä paavalisi. Jos petät ruumistasi, petät jumalaasi, saat pahaa karmaa ja kuolet surullisesti. Alkakaa siis jo tänä päivänä kuunnella. Sulkekaa silmänne, kun menette suihkuun ja tuntekaa se lämmin suihku. Tai kylmä. Yksinkertainen suihkussa käynti silmät kiinni voi olla tiesi helppoon onneen, jota monet amerikkalaiset paskapaperikirjailijat myyvät monenlaisessa muodossa. Viimeisin bestselleri taisi pohjautua siihen, että täytyy visualisoida se, mitä haluaa. Hyvä on. Ehkä se toimii, mutta en minä tuosta alkaisi maksamaan. Minä näen hampurilaisen. Hoihoi. Eipä tekisi minua kovin onnelliseksi saada hampurilaista nyt. En tiedä. Se vain tuntuu tylsältä. Haluan isotissisen tyttöystävän. Kuvittelen hänet. Kohta hän on siinä. No voi helevetti. Mitä minä haluan!? Parasta oli tänään kun kävimme lämmittelemässä näytelmäämme "Medeia" teatterikatselmusta varten ja keskityin vain pitämään ruumiini rentona kun etenimme. Olin syvemmällä roolissani kuin koskaan. Tunsin ne kaikki tunteet, jotka sain impulsseista ympäriltäni enkä voinut kuin seurata niitä. Kuin ruumiillasi olisi haamukuva, joka ohjaisi sinua läpi elämän. Oli ihanaa, kun vain eli tänään. Ainoa miinus ehkä monille on, että ruumis ei anna sinulle kaikkea mitä haluat, vaan sen mitä kaipaat. Se on silti lopulta se, mikä tekee sinut onnelliseksi. Moni asia mitä aivot ajavat on otettu nykymaailmassa mediasta. Mainoksista ja uutisista. Kaikki nämä kauneusihanteet niistä isotissisistä tytöistä ja muskeli-uneliassilmä-pojista. Se on sairasta, koska ruumiimme ei saata haluta sitä. Ruumis olette te. Älkää pettäkö itseänne. Eilen kävimme parkouraamassa Oulun Toppilassa. Luultavasti paras parkourpaikka Oulussa. Pihoja vain riittää. Ne vieläpä kulkevat ympyrän muodossa. Voit vain juosta joka ilta ympyrän, joka kiertää Toppilan Halpa Hallia ja hyppiä, pomppia, alittaa, ylittää leikkikenttiä, roskalaatikkokujia ja satunnaisia special treatteja, joita aina löytää uusia. Toppila on luultavasti Oulun Bronx. Siis lähentelee ghettoa. Parkour on selvästikin luotu ghettoja varten, sillä siellä kukaan ei välitä vaikka vähän menee yksityisalueiden läpi. Lopulta ihminen olisi rahakkaana ghettoympäristössä paljon onnellisempi, kuin yksinäisessä pilvenpiirtäjässä. Siellä ei ole niin paljon kieltoja. Tuleepa kyllä hieman poliittissuuntaista tekstiä tällä kertaa. Minähän en ole mikään politiikan tuntija. Luen lehtiä vain silloin kun huvittaa ja vain ne jutut mitkä huvittavat. Viime aikoina tosin poliittinen aktiivisuuteni on taas herännyt kertarykäyksellä, kun porvarit voittivat vaalit Suomessa. Pelottaa vain oikeasti, se mitä neljän vuoden isojen perseiden turvan puolesta taisteleva hallitus ehtii saada aikaan. Uskon että opintotuki kärsii aika nopeasti. Olen tosin myös huomannut, että monien muidenkin vasemmistolaisten tai opiskelijoiden poliittinen aktiivisuus on saanut äkkiherätyksen tämän kauheuden edessä. Jos nimittäin muistatte tai olette lukeneet kymmenen vuotta sitten hallinneesta viime porvarihallituksesta. Hallitus ajoi tasaveron, eli rikkaille sama vero kuin köyhille ja jossain vaiheessa kaikki vain meni tietenkin perseelleen. Rikkaat alkoivat käsittääkseni käydä uusien oikeuksiensa kanssa röyhkeiksi haluten yhä enemmän oikeutta duunareidensa elämään. Isäkin oli työttömänä siihen aikaan. Järjestettiin suuria mielenosoituksia. Olen vasemmistolainen koska vasemmistolainen politiikka ajaa kaikkien ihmisten etuja yhtenäisesti. Oikeistolainen politiikka ajaa lopulta vahvojen yksilöiden etuja. Yleensä taloudellisesti vahvojen. Tietty Yhdysvalloissa, oikeiston pyhätössä, on kaikki mahdollista jos vain on tarpeeksi munaa, mutta siellä myös moni jää jalkoihin. Usein vain, koska heillä oli huono tuuri. Kuitenkin kanssaihmisistä välittäminen on täysin inhimillistä. Mitä heikompi ihminen sitä enemmän häntä täytyy vain tukea, toisin kuin jättää suurempien alle. Ajatelkaa oikeistolaista politiikkaa tilanteena jossa portaikossa ihmiset juoksevat pakoon tulipaloa. Heikommat eli naiset ja lapset jäävät jalkoihin, koska ovat pienempiä ja fyysisesti heikompia. Isot ja ronskit miehet tallovat kengillään heidät kuoliaiksi juostessaan kohti valoa, jossa odottaa suuri menestys. Tällaisen yhteiskunnanko haluamme? Tämän Kokoomus varmasti antaa meille Keskustan kanssa. Saamme juosta minne huvittaa. Tätä en siis kuitenkaan tarkoittanut valinnanvapaudella elämässä aiemmin kirjoituksessani. Kuulostampa poliittisesti korrektilta. Siistiä. Voisin alkaa tehdä poliittisia pamfletteja. Vasemmistolainen versio tuosta tilanteesta olisi tietty ollut se miten tuollaisissa tilanteissa yleensäkin toimitaan. Isot ronskit miehet kantavat naiset ja lapset ensin turvaan, ennen kuin välittävät omasta turvallisuudestaan. Eikö se ole vain inhimillistä? Nyt lervaamaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />